Lumo Kodit Oyj Pörssitiedote 6.11.2026 klo 8.00
Lumo Kodit Oyj perustaa suoriteperusteisen lisäosakeohjelman johtoryhmälle
Lumo Kodit Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa suoriteperusteisen lisäosakeohjelman yhtiön toimitusjohtajalle ja muille johtoryhmän jäsenille. Uuden ohjelman tavoitteena on yhdistää osakkeenomistajien ja johtoryhmän tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä. Ohjelman tarkoituksena on kannustaa johtoryhmän jäseniä sijoittamaan henkilökohtaisesti yhtiön osakkeisiin, ohjata heitä saavuttamaan yhtiön strategisia tavoitteita, sitouttaa heidät yhtiöön sekä tarjota heille kilpailukykyinen kannustinohjelma, joka perustuu yhtiön osakkeiden hankintaan ja ansaitsemiseen.
”Hallituksen tavoitteena on suoriteperusteisen lisäosakeohjelman avulla kannustaa johtoa sijoittamaan omia varojaan yhtiön osakkeisiin ja vahvistaa näin omistajuutta yhtiössä. Ohjelman keskeinen suoritekriteeri on yhtiön osakkeen kokonaistuotto (TSR), mikä kytkee palkitsemisen vahvasti yhtiön ja osakkeenomistajien arvon kehitykseen. Yhdistettynä kolmen ja viiden vuoden ansaintajaksoihin ohjelma muodostaa kilpailukykyisen ja pitkäjänteiseen sitoutumiseen kannustavan kokonaisuuden”, kertoo Lumo Kodit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Mikael Aro.
Suoriteperusteinen lisäosakeohjelma 2026 on jaettu kahteen palkkioerään. Ensimmäisen erän palkkiot maksetaan vuonna 2030 ja toisen erän palkkiot vuonna 2032. Ansaintajakson pituus ensimmäisen erän osalta on kolme vuotta ja toisen erän osalta viisi vuotta. Ohjelmassa on mahdollista ansaita taattu palkkio ja suoritukseen perustuva palkkio. Taattu palkkio määritellään osallistujan henkilökohtaisen sijoituksen ja työ- tai toimisuhteen jatkumisen perusteella. Suoritukseen perustuva palkkio määräytyy lisäksi ansaintajaksolle asetettujen suoritustavoitteiden saavuttamisen perusteella.
Suorituskriteerinä on yhtiön osakkeen kokonaistuotto (TSR) kolme- tai viisivuotisen mittausjakson aikana. Suorituskriteerille asetettujen tavoitteiden saavuttaminen määrittää lopullisen osuuden suoritukseen perustuvasta palkkionosasta. Ohjelmaan osallistumisen ja palkkion saamisen edellytys on, että osallistuja on henkilökohtaisesti (tai kokonaan omistaman sijoitusyhtiönsä kautta) sijoittanut yhtiön osakkeisiin hallituksen päättämän summan. Lisäksi palkkion maksaminen edellyttää osallistujan työ- tai toimisuhteen voimassaoloa yhtiössä palkkion maksuhetkellä, ellei niin sanottu good leaver -peruste sovellu. Jos osallistuja myy sijoittamiaan osakkeita ansaintajakson aikana, osallistuja menettää palkkio-osakkeita samassa suhteessa.
Ohjelman kohderyhmään kuuluu seitsemän (7) henkilöä, mukaan lukien toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet. Ohjelman perusteella maksettavien palkkioiden kokonaisarvo on enintään noin 2 940 000 euroa yhtiön osakkeina, mukaan lukien rahana maksettava osuus. Lopullinen osakemäärä riippuu osallistujien sijoituksista, niiden jatkuvasta omistamisesta ansaintajakson aikana sekä suorituskriteerille asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Palkkiot maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella on tarkoitus kattaa osallistujalle annetusta palkkiosta aiheutuvat verot ja sosiaalivakuutusmaksut.
Toimitusjohtajan on pidettävä omistuksessaan ohjelmasta saadut palkkio-osakkeet, kunnes hänen kokonaisosakemistuksensa arvo yhtiössä vastaa hänen kahdentoista (12) kuukauden bruttoperuspalkkaansa. Muiden johtoryhmän jäsenten on pidettävä hallussaan palkkio-osakkeet, kunnes johtoryhmän jäsenen kokonaisosakeomistuksen arvo yhtiössä vastaa hänen kuuden (6) kuukauden bruttoperuspalkkaansa. Tämä määrä osakkeita on pidettävä niin kauan kuin jäsenyys johtoryhmässä tai asema toimitusjohtajana jatkuu.
Osana suoriteperusteisen lisäosakeohjelman toteutusta hallitus on päättänyt myöntää korollisia ja markkinaehtoisia lainoja yhteensä enintään 980 000 euroa ohjelman osallistujille (ja näiden kokonaan omistamille holding-yhtiöille) yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainat on maksettava kokonaisuudessaan takaisin viimeistään kesäkuun 2032 loppuun mennessä.
Lumo Kodit Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Mikael Aro, hallituksen puheenjohtaja, yhteydenotot Lumo Kotien johdon assistentin Inka Virtasen kautta, puh. 020 508 5076 tai inka.virtanen@lumo.fi
Jakelu:
Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet
Lumo Kodit Oyj on Suomen suurin asuntosijoitusyhtiö ja kaupunkiasumisen rohkea uudistaja. Kotimme sijaitsevat suurimmissa kasvukeskuksissa hyvien kulkuyhteyksien ja monipuolisten palveluiden äärellä. Panostamme kestäviin, moderneihin ja digitaalisiin ratkaisuihin, jotka tekevät vuokra-asumisen arjesta sujuvaa ja joustavaa. Luomme parempaa kaupunkiasumista tarjoamalla parhaan asiakaskokemuksen. Lumo – helposti paras koti.
Lumo Kodit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. Lisätietoja: https://yritys.lumo.fi