Metso Oyj:n pörssitiedote 11.8.2026 klo 09:00 paikallista aika
Metson Kivenmurskaus-liiketoiminta-alueen johtaja Markku Simula on päättänyt jättää Metson. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään kunnes hänen seuraajansa on nimitetty ja jättää Metson viimeistään helmikuun 2027 loppuun mennessä.
Markulla on ollut merkittävä, yli kolme vuosikymmentä kestänyt ura Metsolla. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä ja vuodesta 2017 lähtien Kivenmurskaus-liiketoiminta-alueen johtajana sekä Metson johtoryhmän jäsenenä.
”Markku on tehnyt poikkeuksellisen merkittävää työtä Metson hyväksi 35-vuotisen uransa aikana. Hänellä on ollut keskeinen rooli Kivenmurskaus-liiketoimintamme kehittämisessä nykyiseksi johtavaksi globaaliksi liiketoiminnaksi sekä asiakaslähtöisyytemme, teknologiajohtajuutemme ja operatiivisten kyvykkyyksiemme vahvistamisessa. Samalla hän on rakentanut vahvan johtoryhmän ja vankan perustan kannattavan kasvun jatkumiselle.
Vaikka tulemme kaipaamaan Markun osaamista ja johtajuutta, kunnioitan täysin hänen päätöstään ja kiitän häntä hänen merkittävästä panoksestaan Metson kehittämisessä ja menestyksessä. Toivotan Markulle kaikkea hyvää ja menestystä tulevaisuuteen”, sanoo Metson toimitusjohtaja Sami Takaluoma.
Uuden Kivenmurkaus-liiketoiminta-alueen johtajan rekrytointiprosessi on aloitettu.
Lisätietoa
Metso Media Desk, tel. +358 20 482 1930, email: media(at)metso.com
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.metso.com
Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kivenmurskauksessa, mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja palveluosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta.
Metson pääkonttori on Espoossa. Vuoden 2025 lopussa Metsolla oli lähes 18 000 työntekijää noin 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2025 oli noin 5,3 miljardia euroa. Metson osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.