YIT Oyj Pörssitiedote 6.2.2026 klo 8.25
YIT selkeyttää strategian mukaisen liiketoimintansa raportointia
YIT on määritellyt marraskuussa 2024 julkaistun vuosille 2025-2029 suunnattuun
strategiaansa kuulumattomat ei-strategiset erät, eli omaisuuserät, jotka eivät
ole osa yhtiön strategista ydinliiketoimintaa ja joista yhtiön on tarkoitus
luopua strategiakauden aikana. Ei‑strategisten erien tasearvo oli vuoden 2025
lopussa noin 340 miljoonaa euroa.
YIT muuttaa liiketuloksen oikaisuerien määritelmää vuoden 2026 alusta alkaen
siten, että jatkossa ei-strategisiin eriin liittyvät tulosvaikutukset
sisällytetään liiketuloksen oikaisueriin. Liiketoimintojen sitoutunutta pääomaa
kuvataan operatiivisena sitoutuneena pääomana, joka sisältää yhtiön strategian
mukaiset erät. Sitoutuneen pääoman tuotto lasketaan jatkossa operatiiviselle
sitoutuneelle pääomalle. Muutoksella ei ole vaikutusta yhtiön taloudellisiin
tavoitteisiin.
Muutoksen myötä raportoitavat oikaistu liiketulos ja operatiivinen sitoutunut
pääoma kuvaavat entistä selkeämmin yhtiön strategisen liiketoiminnan
kannattavuutta, pääoman käyttöä sekä pääomankäytön tehokkuutta. Muutoksen
tavoitteena on parantaa raportoinnin läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta. Ei
-strategisten erien vaikutusten erottaminen oikaistusta liiketuloksesta ja
sitoutuneesta pääomasta antaa markkinaosapuolille selkeämmän kuvan yhtiön
operatiivisesta suorituskyvystä ja pääoman kohdentamisesta.
Asuminen Suomi ‑segmentissä ei-strategisiin eriin sisällytetään osakkuus‑ ja
yhteisyritykset sekä oman pääoman ehtoiset sijoitukset, joiden toimintaan kuuluu
pitkäaikainen kiinteistösijoittaminen. Lisäksi ei‑strategisiksi eriksi
määritellään Asuminen Suomi -segmentissä loma‑asumiseen liittyvät tontit ja
kiinteistöt.
Rakennus‑segmentissä ei‑strategisiin eriin sisältyy segmentin oman pääoman
ehtoinen sijoitus Tripla Mall Ky:öön sekä muita osakkuus‑ ja yhteisyrityksiä,
joiden toimintaan kuuluu pitkäaikainen kiinteistösijoittaminen. Lisäksi
Rakennus‑segmentissä ei‑strategisiin eriin luetaan laajat, omaperusteiset
toimitilavetoiset aluehankkeet sekä valmiit, myyntiriskillä aloitetut
omaperusteiset toimitilahankkeet.
Asuminen CEE-, Infra-segmentti ja muut erät eivät sisällä määritelmän mukaisia
ei-strategisia eriä.
Muutokset raportoinnissa tulevat voimaan 1.1.2026 alkaen ja yhtiö raportoi
ensimmäisen muutosten mukaisen osavuosikatsauksensa tammi-maaliskuulta 2026
huhtikuussa 2026. Yhtiö julkaisee muutoksella oikaistut vertailuluvut
tilikaudelta 2025 ennen tammi-maaliskuun 2026 osavuosikatsauksen julkaisua.
Lisätietoja:
Essi Nikitin, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh.
050 581 1455, essi.nikitin@yit.fi
YIT Oyj
Markus Pietikäinen
Väliaikainen talousjohtaja
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi
Rakennamme ja kehitämme kestäviä elinympäristöjä: toimivia ja viihtyisiä koteja
asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin,
infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi sekä teollisuus-, tuotanto- ja
energialaitoksia asiakkaidemme prosessien tueksi. YIT:n visiona on olla osaavin
kumppani kestävien kotien, tilojen ja kaupunkien kehittämisessä - hyvää elämää
varten. Tiimiimme kuuluu noin 4 100 ammattilaista ja vuonna 2024 liikevaihtomme
oli 1,8 miljardia euroa. YIT:n osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.
Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa
meitä Linkedin (https://www.linkedin.com/company/yit/) I X (https://twitter.com/Y
ITGroup) I Instagram (https://www.instagram.com/yitsuomi/) I Facebook (https://ww
w.facebook.com/yitsuomi/)