Wärtsilä Oyj Abp, pörssitiedote, 12.1.2026 klo 19:30
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Wärtsilän varsinaiselle
yhtiökokoukselle 2026
Wärtsilän osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää seuraavat ehdotukset
12.3.2026 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Ehdotukset sisällytetään
myöhempänä ajankohtana julkaistavaan yhtiökokouskutsuun.
Ehdotus hallituksen kokoonpanoksi
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle,
että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kahdeksan.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta päätti ehdottaa varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valittaisiin uudelleen Karen Bomba,
Morten H. Engelstoft, Henrik Ehrnrooth, Johan Forssell, Tom Johnstone, Tiina
Tuomela ja Mika Vehviläinen. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Karin Falk on
ilmoittanut, ettei hän ole käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa uudeksi hallituksen jäseneksi
Heather Rivardia.
Kaikkien ehdotettujen hallituksen jäsenten arvioidaan olevan yhtiöstä
riippumattomia. Tom Johnstonea ja Johan Forssellia lukuun ottamatta kaikkien
ehdotettujen hallituksen jäsenten arvioidaan olevan myös riippumattomia yhtiön
merkittävistä osakkeenomistajista. Tom Johnstonen arvioidaan olevan riippuvainen
merkittävistä osakkeenomistajista johtuen Investor AB:n hallituksen
jäsenyydestä. Johan Forssellin arvioidaan olevan riippuvainen merkittävistä
osakkeenomistajista johtuen hänen asemastaan Investor AB:n Senior Advisorina.
Ehdotettujen jäsenten CV-tiedot ovat saatavilla yhtiön internetsivulta
osoitteessa
wartsila.com/yk (https://www.wartsila.com/fi/sijoittajat/hallinnointi/varsinainen
-yhtiokokous-2025).
Kaikilta ehdotetuilta hallituksen jäseniltä on saatu suostumus tehtävään.
Hallituksen jäsenet valitsevat keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan.
Ehdotus hallituksen palkkioista
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa vuoden 2026 varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot maksetaan seuraavasti:
· Hallituksen jäsenten toimikaudelta maksettavat vuosipalkkiot ovat seuraavat:
puheenjohtajalle 212 000 (200 000) euroa, varapuheenjohtajalle 112 000 (105 000)
euroa ja varsinaisille jäsenille 85 000 (80 000) euroa kaudelta.
· Lisäksi maksetaan hallituksen kokouksista kokouspalkkioita seuraavasti:
puheenjohtajalle 1 500 (1 500) euroa per hallituksen kokous johon osallistunut
ja muille jäsenille 1 000 (1 000) euroa per hallituksen kokous johon
osallistunut. Näitä kokouspalkkioita sovelletaan hallituksen kokouksiin Suomessa
Pohjoismaissa asuvien jäsenten osalta, kaikkiin Suomen ulkopuolella pidettäviin
hallituksen kokouksiin sekä kaikkiin etäkokouksiin (telekonferenssi,
videokonferenssi tai per capsulam).
· Mikäli hallituksen jäsenen kotipaikka on muussa Euroopan maassa kuin
Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkio 2 000 (2 000) euroa per hallituksen
kokous, johon on osallistunut Suomessa. Mikäli hallituksen jäsenen kotipaikka on
Euroopan ulkopuolisessa maassa, maksetaan kokouspalkkio 3 000 (3 000) euroa per
hallituksen kokous, johon on osallistunut Suomessa.
· Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa lisäksi, että
tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kiinteä 30 000 (28 000) euron
palkkio ja jokaiselle valiokunnan jäsenelle kiinteä 16 000 (15 000) euron
palkkio toimikaudelta, henkilöstövaliokunnan puheenjohtajalle kiinteä 24 000 (22
000) euron palkkio, ja kullekin valiokunnan jäsenelle kiinteä 12 000 (11 000)
euron palkkio toimikaudelta.
· Noin 40 % vuosipalkkiosta ehdotetaan maksettavaksi Wärtsilän osakkeina ja
loput rahana. Yhtiö korvaa transaktiokulut sekä osakekauppoihin liittyvät
varainsiirtoveron kustannukset. Rahana maksettavasta osasta pidätetään vero,
joka lasketaan koko vuosipalkkion määrästä. Kokouspalkkiot ja kiinteä palkkio
valiokuntatyöstä maksetaan rahana. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön
matkustussäännön mukaisesti.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Wärtsilän varsinaisen yhtiökokouksen 5.3.2020 päätöksen mukaisesti
nimitystoimikunta koostuu viidestä jäsenestä. Neljä edustaa neljää suurinta
osakkeenomistajaa ja viides jäsen on Wärtsilän hallituksen puheenjohtaja. Neljä
suurinta osakkeenomistajaa määräytyvät Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän
osakasluettelon perusteella yhtiökokousta edeltävän kesäkuun 1. päivän tilanteen
mukaisesti.
Vuonna 2025 osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan valittiin seuraavat jäsenet:
Petra Hedengran Invaw Invest AB:n nimeämänä, Markus Aho Keskinäinen
työeläkevakuutusyhtiö Varman nimeämänä, Annika Ekman Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen nimeämänä, Carl Pettersson Keskinäinen
Työeläkevakuutusyhtiö Elon nimeämänä, sekä Wärtsilän hallituksen puheenjohtaja
Tom Johnstone. Tom Johnstone ei ollut päättämässä nimitystoimikunnan
ehdotuksista, jotka koskevat hänen valintaansa hallitukseen tai hallitukselle
maksettavia palkkioita.
Lisätietoja:
Nora Steiner-Forsberg
Johtaja, yhteiskuntasuhde- ja lakiasiainjohtaja
Puh. 010 709 5609
nora.steiner-forsberg@wartsila.com
Sijoittajatiedustelut:
Maija Hongas
Sijoittajasuhdepäällikkö
Puh. 010 709 3178
maija.hongas@wartsila.com
Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava innovatiivisen teknologian ja
elinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Panostamme
kestävän teknologian ja palveluiden innovaatioihin auttaaksemme asiakkaitamme
huomioimaan ympäristön ja parantamaan taloudellista suorituskykyään. Yli 230
toimipisteessä 77 maassa 18 300 omistautunutta ja ammattitaitoista
työntekijäämme mahdollistavat toimialojemme siirtymän kohti hiilineutraaliutta
ympäri maailmaa. Vuonna 2024 Wärtsilän liikevaihto oli 6,4 miljardia euroa.
Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. www.wartsila.com