Julkaistu: 2026-01-12 15:30:05 EET
Atria Oyj - Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Atrian nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Atria Oyj, Pörssitiedote, 12.1.2026 klo 15.30

Atrian nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Nimitystoimikunta on valinnut keskuudestaan Juho Anttikosken toimikunnan
puheenjohtajaksi.

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valittaisiin
yhteensä kahdeksan jäsentä.

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäseniksi

Nimitystoimikunta toteaa, että vuoden 2025 varsinainen yhtiökokous päätti
muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä hallituksen ehdottamalla tavalla siten, että
kaikkien hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2026 varsinaisen
yhtiökokouksen päättyessä. Seppo Paavola ja Kjell-Göran Paxal ovat ilmoittaneet,
että eivät ole enää käytettävissä hallituksen jäseniä uudelleen valittaessa.

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan
uudelleen Mika Joukio, Jukka Kaikkonen, Juha Kiviniemi, Nina Kopola, Pasi
Korhonen ja Leena Laitinen. Uusiksi hallituksen jäseniksi nimitystoimikunta
ehdottaa yhtiökokoukselle valittaviksi Sofie Dalkarlin ja Juha Savelan.

Hallituksen kokoonpanoa koskeva ehdotus on osakeyhtiölain säännöksen sekä
hallinnointikoodin suosituksen 8 mukainen, sillä ehdotetusta kahdeksanjäsenisen
hallituksen jäsenistä molempia sukupuolia on edustettuna kolme tai enemmän ja
lisäksi hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet ovat tulleet
huomioiduiksi.

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenten palkitsemisesta

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen palkkiot pidetään
ennallaan. Ehdotetut palkkiot ja kokouskulujen korvaukset ovat seuraavat:

  · kokouskorvaus 350 euroa per kokous
  · työajan menetyskorvaus kokous- ja toimituspäiviltä 300 euroa
  · hallituksen puheenjohtajan palkkio 5 200 euroa kuukaudessa
  · varapuheenjohtajan palkkio 3 000 euroa kuukaudessa
  · hallituksen jäsenen palkkio 2 700 euroa kuukaudessa
  · matkustuskorvaus yhtiön matkustuspolitiikan mukaan

Nimitystoimikunnan ehdotus hallintoneuvoston jäsenten palkitsemisesta

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallintoneuvoston palkkiot
pidetään ennallaan. Ehdotetut palkkiot ja kokouskulujen korvaukset ovat
seuraavat:

  · kokouskorvaus 350 euroa per kokous
  · työajan menetyskorvaus kokous- ja toimituspäiviltä 300 euroa
  · hallintoneuvoston puheenjohtajan palkkio 1 700 euroa kuukaudessa
  · varapuheenjohtajan palkkio 850 euroa kuukaudessa
  · matkustuskorvaus yhtiön matkustuspolitiikan mukaan

Kokouskulujen korvaukset maksetaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle ja
varapuheenjohtajalle myös heidän osallistuessaan yhtiön hallituksen kokouksiin.

Nimitystoimikunnan ehdotus nimitystoimikunnan työjärjestyksen muuttamisesta

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous hyväksyy
ehdotuksen liitteenä olevan osakkeenomistajien nimitystoimikunnan
työjärjestyksen. Nimitystoimikunta ehdottaa työjärjestykseen joitakin muutoksia
muun muassa nimitysprosessin kehittämiseksi sekä työjärjestyksen päivittämiseksi
vastaamaan uudistuneen hallinnointikoodin vaatimuksia.
Lisätietoja antaa nimitystoimikunnan puheenjohtaja Juho Anttikoski puh. 0400
668 727.

Atria Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta

JAKELU
www.atria.com
Keskeiset tiedotusvälineet
Nasdaq Helsinki Oy



                 

Liitteet:
Atria Oyj - Nimitystoimikunnan työjärjestys .pdf