Posti Group Oyj Pörssitiedote
7.11.2025 klo 21.15
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,
YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA
-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA, TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI
MISSÄÄN MUUSSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN, JOSSA JULKISTAMINEN TAI
LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Viitaten Posti Group Oyj:n (”Posti” tai ”Yhtiö”) 29.9.2025 päivättyyn
esitteeseen ja Yhtiön 9.10.2025 julkaisemaan pörssitiedotteeseen koskien
listautumismyynnin ja -annin lopputulosta, listautumismyynnin ja -annin
pääjärjestäjä Danske Bank A/S, Suomen sivuliike (”Danske Bank”) on päättänyt
käyttää Suomen valtion myöntämän lisäosakeoption kokonaan. Danske Bank ostaa
Suomen valtiolta 1 740 000 Yhtiön osaketta ja palauttaa Yhtiön
listautumismyynnin ja -annin yhteydessä solmitun osakelainaussopimuksen
mukaisesti lainaamansa 1 740 000 osaketta Suomen valtiolle.
Suomen valtio on myynyt listautumismyynnissä ja -annissa yhteensä 13 340 000
Yhtiön osaketta, mukaan lukien lisäosakeoption käyttämisen johdosta myydyt
osakkeet. Suomen valtio omistaa lisäosakeoption käyttämisen jälkeen 26 660 000
Yhtiön osaketta, mikä vastaa noin 65,8 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista.
Vakauttamistoimenpiteitä ei ole toteutettu ja vakauttamisaika on päätetty
7.11.2025.
Lisätietoja antaa
Timo Karppinen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 050 356 6405
Tietoa Postista
Posti on yksi johtavista jakelu- ja logistiikkayrityksistä Suomessa, Ruotsissa
ja Baltian maissa. Posti tarjoaa palveluita kolmella liiketoiminta-alueella:
Postipalvelut, Verkkokauppa- ja jakelupalvelut sekä Varastointi- ja
logistiikkapalvelut. Postipalveluiden tarjoama sisältää jakelupalvelut,
monikanavaiset palvelut ja digitaaliset palvelut, jotka kattavat muun muassa
kirjeet (sekä yritys- että kuluttajakirjeet), monikanavaiset
viestinvälitysratkaisut, sanoma- ja aikakauslehtien jakelun sekä osoitteelliset
suoramarkkinointipalvelut Suomessa. Verkkokauppa- ja jakelupalveluiden tarjoama
kattaa Suomessa pakettipalvelut ja rahtipalvelut sekä Baltian maissa
pakettipalvelut. Varastointi- ja logistiikkapalvelut kattaa sopimuslogistiikan
ja sisälogistiikan Suomessa ja Ruotsissa sekä yksittäisen varaston Norjassa.
Tärkeää tietoa
Tätä tiedotetta ei ole tehty, eikä kopioita tästä tiedotteesta saa jakaa tai
lähettää, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen
-Seelantiin, Singaporeen, Etelä-Afrikkaan tai mihinkään muuhun maahan, missä
levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.
Tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa,
ellei niitä ole rekisteröity tai vapautettu rekisteröintivelvollisuudesta
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (U.S. Securities Act of 1933,
muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei aio rekisteröidä mitään arvopapereita
Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseenlasku, osto tai myynti listautumismyynnissä ja
-annissa on erityisten lainsäädännöllisten säädösten ja rajoitusten alaista
tietyillä lainkäyttöalueilla. Yhtiö ja Järjestäjät eivät ole vastuussa, jos
tällaisia rajoituksia rikotaan kenenkään henkilön toimesta.
Tämä tiedote ei ole tarjous myydä eikä tarjouspyyntö ostaa Yhtiön liikkeeseen
laskemia arvopapereita missään maassa, jossa tällainen tarjoaminen tai myyminen
olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen jakelu voi olla lailla rajoitettua
tietyillä lainkäyttöalueilla ja henkilöiden, jotka vastaanottavat dokumentteja
tai muuta tietoa, johon tässä tiedotteessa viitataan, tulisi olla tietoisia ja
noudattaa tällaisia rajoituksia. Rajoitusten noudattamatta jättäminen voi olla
näiden lainkäyttöalueiden arvopaperilakien vastaista.
Lukuun ottamatta Suomea ja Isoa-Britanniaa, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan
talousalueen jäsenvaltioissa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) ja
asetuksessa (EU) 2017/1129 (osa paikallista lainsäädäntöä Euroopan Union
Withdrawal Act 2018:n nojalla) määritellyille kokeneille sijoittajille.
Tämä tiedote ei ole arvopapereita koskeva tarjous yleisölle Isossa-Britanniassa.
Mitään esitettä ei ole hyväksytty tai tulla hyväksymään Isossa-Britanniassa.
Isossa-Britanniassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, joilla
on ammattimaista kokemusta sijoituksiin liittyvistä asioista Ison-Britannian
vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act
2000) vuoden 2005 määräyksen (Financial Promotion Order 2005) (muutoksineen,
”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti, (ii) yhteisöille, joilla on korkea
varallisuusasema (high net worth entity) Määräyksen 49 (2) artiklan (a)-(d)
-kohtien mukaisesti, taikka (iii) muille henkilöille, joille tämä tiedote
voidaan muutoin laillisesti antaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä
”Relevantit tahot”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvät mahdolliset
sijoitukset tai sijoitustoiminta ovat ainoastaan Relevanttien tahojen saatavilla
ja niihin ryhdytään ainoastaan Relevanttien tahojen kanssa. Kenenkään, joka ei
ole Relevantti taho, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen
sisältöön.
Listautumismyynnin ja -annin ehdot on sisällytetty kokonaisuudessaan
esitteeseen, jonka Yhtiö on laatinut listautumismyynnin ja -annin yhteydessä.
Suomenkielinen esite on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa
www.posti.com/listautuminen. Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksen mukainen esite.
Sijoittajien ei tule merkitä tai ostaa tässä tiedotteessa tarkoitettuja
arvopapereita muutoin kuin edellä mainittuun esitteeseen sisältyvien tietojen
perusteella.
Tähän tiedotteeseen sisältyvä tieto annetaan ainoastaan taustaksi eikä tämän
tiedon väitetä olevan kattavaa tai täydellistä. Tähän tiedotteeseen sisältyvään
tietoon tai sen paikkansapitävyyteen, oikeellisuuteen tai täydellisyyteen ei
tule luottaa mitään tarkoitusta varten. Tähän tiedotteeseen sisältyvissä
tiedoissa saattaa tapahtua muutoksia.
Tämä tiedote on tarkoitettu tiedotustarkoituksiin, eikä sitä tule pitää
tarjouksena tai tarjouspyyntönä tai perusteena päätökselle sijoittaa Yhtiön
arvopapereihin. Järjestäjät toimivat yksinomaan Yhtiön ja osakkeitaan myyvän
osakkeenomistajan puolesta, eivätkä kenenkään muun tahon puolesta
listautumismyynnin ja -annin yhteydessä. Ne eivät pidä ketään muuta henkilöä
asiakkaanaan listautumismyynnin ja -annin yhteydessä, eivätkä ne ole vastuussa
asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta
kenellekään muulle henkilölle koskien listautumismyyntiä ja -antia, tämän
tiedotteen sisältöä tai mitään transaktiota, järjestelyä tai muuta seikkaa,
johon tässä tiedotteessa viitataan.
Yhtiö on laatinut tämän tiedotteen ja on siitä yksin vastuussa. Kukaan
Järjestäjistä tai kukaan niiden hallituksen jäsenistä, johtajista,
toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota mitään
vastuuta eikä anna mitään vakuutusta, suoraan tai epäsuorasti, tähän
tiedotteeseen sisältyvien tietojen, tai muiden Yhtiötä tai sen tytäryhtiöitä ja
osakkuusyhtiöitä koskevien tietojen, täydellisyydestä, tarkkuudesta tai
todenperäisyydestä (tai tietojen poisjättämisestä tässä tiedotteesta)
riippumatta siitä, onko tieto kirjallisessa, suullisessa tai sähköisessä
muodossa ja riippumatta siitä, miten tieto on lähetetty tai asetettu saataville,
eikä minkäänlaisesta vahingosta, joka on syntynyt tämän tiedotteen tai sen
sisällön käyttämisestä tai muutoin tästä tiedotteesta johtuen.
Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tässä tiedotteessa esitetyt asiat voivat sisältää tulevaisuutta koskevia
lausumia, joihin kuuluvat lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa.
Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”,
”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”,
”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden
kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia. Tässä
tiedotteessa esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin
olettamiin, joista monet voivat osaltaan perustua toisiin olettamiin. Vaikka
Yhtiö pitää näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitettyjä odotuksia
kohtuullisina, ei ole takeita siitä, että odotukset toteutuisivat tai pitäisivät
paikkaansa. Koska nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin ja
arvioihin ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä, todellinen tulos tai
seuraukset voivat poiketa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa
todetusta lukuisten tekijöiden johdosta. Yhtiö ei takaa, että tässä tiedotteessa
esitettyihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin perustuvat oletukset ovat
virheettömiä, eikä se ota vastuuta tässä tiedotteessa esitettyjen näkemysten
tulevasta paikkansapitävyydestä tai sitoudu päivittämään tai arvioimaan
uudelleen mitään tässä tiedotteessa esitettyjä tulevaisuutta koskevia lausumia
uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella. Lukijaa kehotetaan suhtautumaan
varauksella tässä tiedotteessa esitettyihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin.
Tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat Yhtiön
johdon näkemyksiin ja oletuksiin sekä Yhtiön johdon tiedossa oleviin seikkoihin
tiedotteen julkaisupäivänä ja voivat näin ollen muuttua ilman ilmoitusta. Yhtiö
ei sitoudu julkisesti tarkistamaan, päivittämään, vahvistamaan tai julkistamaan
mitään tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden
perusteella, jotka liittyvät tämän tiedotteen sisältöön.
Tietoja jakelijoille
Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät: (a) EU
direktiiviin 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista, muutoksineen (”MiFID
II”); (b) 9 ja 10 artikloihin komission delegoidussa direktiivissä (EU)
2017/593, joka täydentää MiFID II:ta; ja (c) paikallisiin
implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II tuotevalvontavaatimukset”),
sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II
tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta
siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, osakkeet ovat
olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena, jonka mukaan osakkeet (i) täyttävät
loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä
sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi
vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa (”Kohdemarkkina-arviointi”); ja
(ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien jakelukanavien kautta, kuten sallittu
MiFID II:ssa. Kohdemarkkina-arvioinnista riippumatta jakelijoiden tulisi
huomioida että: osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää
osan tai kaiken sijoituksestaan; osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai
pääomasuojaa; ja sijoitus osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät
tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä
asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä
arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät
resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina
-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn
perustuviin myyntirajoituksiin listautumismyynnissä ja -annissa. Epäselvyyksien
välttämiseksi, Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai
asianmukaisuuden arviointi MiFID II:ta sovellettaessa; tai (b) kenellekään
sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa tai ostaa tai tehdä
mitään muita osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä. Jokainen jakelija on
velvollinen ottamaan vastuulleen oman Kohdemarkkina-arviointinsa liittyen
osakkeisiin ja asianmukaisten jakelukanavien määrittämisen.