Metsä Board Oyj Pörssitiedote Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot 23.10.2025 klo 9.30 Metsä Board Oyj:n hallitus on tänään hyväksynyt yhtiön päivitetyn tiedonantopolitiikan. Keskeisin muutos koskee tulosohjeistuksen antamista. Päivitetyn politiikan mukaan yhtiö voi päättää antaa osa- ja puolivuosikatsauksissaan sekä tilinpäätöstiedotteissaan tulosohjeistuksen valitulle ajanjaksolle, jonka se katsoo johdonmukaisuutta noudattaen tarkoituksenmukaiseksi. Aiemmin yhtiö on noudattanut käytäntöä, jossa se on antanut tulosjulkistuksen yhteydessä sanallisen ohjeistuksen seuraavan vuosineljänneksen vertailukelpoisesta liiketuloksesta. Vuosineljänneskohtaisen tulosohjeistuksen jatkaminen ei nykyisessä volatiilissa markkinatilanteessa ole tarkoituksenmukaista. Metsä Board kuvaa edelleen toimintaympäristön keskeisiä lähiajan näkymiä ja niiden vaikutuksia yhtiöön sekä korostaa merkittävimpiä yhtiökohtaisia tekijöitä seuraavan vuosineljänneksen osalta. Edellä mainitun muutoksen lisäksi yhtiön tiedonantopolitiikkaan on tehty merkitykseltään vähäisempiä teknisluonteisia päivityksiä. Päivitetty tiedonantopolitiikka tulee voimaan välittömästi, eikä yhtiön 23.10.2025 julkistettavaan osavuosikatsaukseen tammi-syyskuulta 2025 sisällytetä seuraavaa vuosineljännestä koskevaa tulosohjeistusta. Päivitetty tiedonantopolitiikka on saatavilla yhtiön verkkosivuilla ja tämän tiedotteen liitteenä. METSÄ BOARD OYJ Lisätietoja: Katri Sundström, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 010 462 0101 Metsä Board metsagroup.com/fi/metsaboard Metsä Board valmistaa kevyitä ja korkealaatuisia taive- ja tarjoilupakkauskartonkeja sekä valkoisia kraftlainereita. Tuotteidemme puhdas ensikuitu on uusiutuva, turvallinen ja kierrätettävä raaka-aine pohjoisista metsistä. Tavoitteenamme ovat täysin fossiilittomat tehtaat ja raaka-aineet vuoteen 2030 mennessä. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa, ja työllistämme noin 2 300 henkilöä. Metsä Board on osa Metsä Groupia, jonka emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnan omistavat yli 90 000 suomalaista metsänomistajaa. Seuraa Metsä Boardia: LinkedIn (https://www.linkedin.com/company/metsa -board/) Instagram (https://www.instagram.com/metsaboard/?hl=en) YouTube (https://www.youtube.com/playlist?list=PLF6CD152EF0DA1E61)