Julkaistu: 2025-10-21 10:15:10 EEST
Relais Group Oyj - Sisäpiiritieto

Sisäpiiritieto: Relais Group nimittää Christian Johansson Gebauerin uudeksi toimitusjohtajaksi

Relais Group Oyj, Sisäpiiritieto, 21.10.2025 klo 10.15


Relais Group Oyj:n (“Relais”) hallitus on päättänyt nimittää Christian Johansson
Gebauerin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Gebauer aloittaa tehtävässä
viimeistään 19.1.2026. Kesäkuussa 2025 tiedotetusti Arni Ekholm, joka on
toiminut Relais Group Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 2015, on päättänyt jäädä
eläkkeelle 31.3.2026 toimitusjohtajasopimuksensa ehtojen mukaisesti. Hän pysyy
konsernin palveluksessa senior advisor -roolissa eläköitymiseensä saakka.

Christian Johansson Gebauerilla on vahva kokemus Relaisin kaltaisten
hajautettujen organisaatioiden johtamisesta. Hän työskenteli viimeksi Ratos
AB:lla, jossa hän johti Construction & Services -liiketoiminta-aluetta. Gebauer
kasvatti liiketoiminta-alueen EBITAn yli 3,5-kertaiseksi, 400 MSEK:stä 1 400
MSEK:iin, hyödyntäen sekä orgaanista kasvua että yritysostoja. Lisäksi tämä
kasvu saavutettiin viiden vuoden periodin aikana, jolloin markkinoihin
vaikuttivat paitsi koronavirus, myös Venäjän käymä sota Ukrainassa sekä näistä
seuranneet epävarmuudet toimintaympäristössä. Ratosilla hän vastasi kuudesta
liiketoimintaryhmästä kaikissa Pohjoismaissa. Hänen liiketoiminta-alueellaan
työskenteli yhteensä noin 7 600 henkilöä.

Christian Johansson Gebauerilla on laaja kokemus yrityskaupoista, ja hän on
toteuttanut useita transaktioita aiemmissa toimissaan. Hän jakaa intohimomme
autoalaa kohtaan perustuen hänen aiempaan työhönsä sekä Toyotalla että McKinsey
& Companylla. 45-vuotias Gebauer on Ruotsin kansalainen ja hänellä on maisterin
tutkinto (Industrial Engineering and Management) Linköpingin yliopistosta.

Jesper Otterbeck, Relais Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, sanoo:
”Relais listautui Helsingin pörssiin lokakuussa 2019. Ydinajatuksenamme on olla
sektorifokusoitunut sarjayhdistelijä hyötyajoneuvojen jälkimarkkinoilla.
Vuodesta 2019 vuoteen 2024 kaksinkertaistimme EBITAmme yhdistelmällä orgaanista
ja yritysostovetoista kasvua. Tänä vuonna olemme toteuttaneet jo neljä
yritysostoa, tehden Relaisista konsernin, joka työllistää yli 1 700
ammattilaista kahdeksassa maassa ja jolla on yli 400 miljoonan euron pro forma
-liikevaihto. Tässä yhteydessä haluan kiittää Arnia lämpimästi hänen
panoksestaan Relaisin rakentamisessa sellaiseksi kuin yhtiö tänään on.

Relais pyrkii jatkamaan kasvumatkaansa myös tulevaisuudessa, ja olen sen vuoksi
iloinen saadessamme Christianin mukaan matkallemme. Uskon, että hän sopii
erittäin hyvin rakentamaamme suorituskeskeiseen ja hajautettuun organisaatioon.
Olen vakuuttunut siitä, että hänen osaamisensa ja persoonallisuutensa tekevät
hänestä erinomaisen johtajan Relaisille, ja että hänen kasvukeskeisyytensä
auttaa meitä parantamaan pääomien kohdentamista ja EBITAn kasvua entisestään.”

”Olen erittäin innoissani ottaessani vastaan Relais Groupin toimitusjohtajan
tehtävän. Yhtiö on todellinen helmi hyötyajoneuvojen jälkimarkkinoiden
sarjayhdistelijänä, jolla on merkittävää hyödyntämätöntä kasvupotentiaalia.
Relais Groupilla on erinomainen asema kiihdyttää orgaanista kasvuaan ja etsiä
uusia strategisia yritysostomahdollisuuksia, rakentaen yhtiön vankalle
perustalle ja todistetulle osaamiselle sen valitsemalla niche-markkinalla - tämä
on tavoiteltu perusta mille tahansa sarjayhdistelijälle. Odotan innolla
kannattavan kasvun edistämistä ja Relais Groupin näkyvyyden vahvistamista myös
Suomen ulkopuolisilla pääomamarkkinoilla, alkaen Ruotsista”, sanoo Christian
Johansson Gebauer.

”Kymmenen Relais Groupin johdossa viettämäni vuoden jälkeen tuntuu erittäin
hienolta toivottaa Christian tervetulleeksi seuraajakseni. Yhdessä kollegoideni
kanssa olemme saavuttaneet enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella
saapuessani konserniin vuonna 2015. Christianilla on juuri oikeanlainen
yhdistelmä osaamista ja kokemusta, jota tarvitsemme jatkaaksemme Relaisin
nykyiselle, fantastiselle perustalle rakentamista. Olen varma, että hän tulee
loistamaan Relais Groupin toimitusjohtajana”, sanoo Arni Ekholm, Relais Group
Oyj:n toimitusjohtaja.

RELAIS GROUP OYJ

Lisätietoja:

Jesper Otterbeck, hallituksen puheenjohtaja
+46 70 577 6477
jesper.otterbeck@reservdelar.se

Arni Ekholm, toimitusjohtaja
+358 40 760 3323
arni.ekholm@relais.fi

Jakelu:
Nasdaq OMX Helsinki
Päämediat

Relais Group lyhyesti

Relais Group on johtava konsolidoija ja yritysostoalusta hyötyajoneuvojen
jälkimarkkinoilla Pohjois-Euroopassa. Keskitymme ajoneuvojen elinkaaren
tehostamiseen ja siihen liittyviin palveluihin. Olemme myös kasvualusta
omistamillemme yhtiöille.

Olemme kannattava ja vahvasti kasvuhakuinen yhtiö. Toteutamme kohdennettuja,
kasvustrategiamme mukaisia yritysostoja ja haluamme olla aktiivinen toimija
ajoneuvojen jälkimarkkinoiden konsolidoitumisessa toiminta-alueellamme.
Kohdistamme yritysostomme yhtiöihin, joilla on hyvä strateginen sopivuus
konserniyhtiöidemme kanssa.

Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 322,6 (2023: 284,3) miljoonaa euroa. Vuoden 2025
aikana olemme tähän mennessä tehneet neljä yritysostoa. Palveluksessamme
työskentelee noin 1 700 ammattilaista kahdeksassa eri maassa. Relais Groupin
osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla kaupankäyntitunnuksella
RELAIS.

www.relais.fi