Julkaistu: 2025-10-21 09:45:10 EEST
Aktia Pankki Oyj - Sisäpiiritieto

Sisäpiiritieto: Anssi Huhta nimitetty Aktia Pankki Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Aktia Pankki Oyj
Sisäpiiritieto
21.10.2025 klo 9.45

Sisäpiiritieto: Anssi Huhta nimitetty Aktia Pankki Oyj:n uudeksi
toimitusjohtajaksi

Aktia Pankki Oyj:n hallitus on nimittänyt Anssi Huhdan yhtiön uudeksi
toimitusjohtajaksi. Huhta on toiminut Aktian väliaikaisena toimitusjohtajana
12.6.2025 alkaen ja hän aloittaa tehtävässään välittömästi.

Anssi Huhta on työskennellyt Aktiassa ja toiminut yhtiön johtoryhmän jäsenenä
vuodesta 2020, ensin yritysasiakasliiketoiminnan johtajana ja vuodesta 2021
pankkiliiketoiminnasta vastaavana johtajana. Lisäksi hän toimi Aktian
toimitusjohtajan sijaisena vuosina 2023-2025. Aiemmin Huhta on toiminut muun
muassa OP Ryhmässä pankkitoiminnan henkilö- ja yritysasiakkaista vastaavana
johtajana sekä OP Korttiyhtiö Oyj:n toimitusjohtajana. Ennen OP Ryhmälle
siirtymistään Huhta toimi pankinjohtajana Aktiassa.

Hallitus katsoo, että Huhdan syvällinen Aktia-tuntemus ja pitkä pankkialan
kokemus tuovat yhtiöön jatkuvuutta sekä näkemystä ja johtajuutta alkuvuodesta
päivitetyn strategian toteuttamiseen. Strategian keskeisinä prioriteetteina ovat
aktiivinen varainhoito, kasvu Aktian ydinsegmenteissä sekä ensiluokkainen
asiakaskokemus.

”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme toimitusjohtajaksi Anssin, joka tuntee
Aktian läpikotaisin. Hän on jo ollut keskeisessä roolissa Aktian strategian
toimeenpanossa, ja näemme, että Anssi on juuri oikea henkilö tuomaan vakautta
sekä pitkäjänteistä kasvun kulttuuria Aktiaan”, sanoo Aktian hallituksen
puheenjohtaja Juha Hammarén.

”Aktiaa kohdanneiden useiden muutosten jälkeen on tärkeää, että yhtiö ja sen
työntekijät pääsevät keskittymään olennaiseen. Anssin johdolla ja hallituksen
täydellä tuella Aktia jatkaa määrätietoisesti arvon luomista asiakkailleen ja
omistajilleen yhdessä muun operatiivisen johdon ja ammattitaitoisen henkilöstön
kanssa”, Hammarén jatkaa.

”Olen innoissani voidessani jatkaa Aktian strategian toteuttamista
toimitusjohtajan tehtävässä. Uskon aktialaisiin, Aktiaan ja siihen vahvaan
asemaan, jonka olemme vuosien saatossa kohderyhmissämme saavuttaneet. Nyt on
aika keskittyä pitkäjänteiseen arvonluontiin, jossa lunastamme asiakkaidemme
luottamuksen ja odotukset yhä uudelleen. Haluan edistää avointa ja eteenpäin
katsovaa kulttuuria, ja olen ylpeä ja kiitollinen kollegoista, joiden kanssa
saan tehdä yhteistyötä päivittäin ”, Anssi Huhta sanoo.

Anssi Huhdan nykyiset vastuut pankkiliiketoiminnan johtajana järjestetään
uudelleen, ja tästä tiedotetaan erikseen myöhemmin.

Aktia Pankki Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
Juha Hammarén, hallituksen puheenjohtaja
Mediatiedustelut: Mia Smeds, viestintäjohtaja, puh. 044 546 0379, sähköposti
viestinta (at) aktia.fi

Oscar Taimitarha, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 562 2315, sähköposti ir (at)
aktia.fi

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.aktia.com

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut
vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme
asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain
toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun
seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti.
Työllistämme noin 850 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian bruttomääräiset
hallinnoitavat varat (AuM) 30.6.2025 olivat 15,9 miljardia euroa ja taseen arvo
12,2 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA).
aktia.com.



                 

Liitteet:
10216463.pdf